maanantai 9. marraskuuta 2015

Näkkärikulinaristi

Aikaisemmista postauksistani ei voisi ehkä kovin hyvin päätellä, että tämän reissun päätarkoitus on joku ihan muu kuin syöminen. Olen tässä nyt reilun viikon verran kerännyt kokemuksia saksalaisen yksityisen musiikkikoulun toiminnasta. Music Academyn opetuksen perusta on loppujen lopuksi hyvin samantapainen, kuin miten Suomessa toimitaan ja miten musiikinopetuksessa on toimittu vuosisatojen ajan: opettaja ja oppilas, tai ryhmä oppilaita menevät luokkaan ja mestari opettaa kisällille, miten instrumentista saadaan loihdittua ilmoille toivottuja säveliä toivotussa järjestyksessä. Tässä ei sinänsä mitään ihmeellistä. 


Music Academy Aachen ulkopuolelta. 

Kiinnostavaa tästä matkan annista on minulle tehnyt musiikkikoulun pyörittämisen organisatorinen puoli. Siitä olen nyt pyrkinyt ottamaan oppia ja miettimään, mitkä toimintatavoista voisivat soveltua meille ja mitkä taas ovat niin kulttuurisidonnaisia, että eivät olisi järkevästi Suomeen kopioitavissa. Olen nyt jutellut kahden musiikkikouluyrittäjän kanssa ja vielä tällä viikolla matkustan neljään eri kaupunkiin tutustumaan neljään eri kouluun. Viimeisin paikka on koko ketjun pääpaikka Viersenissä. ( Joka suunnitelma jo muuttui, olin tänään keskiviikkona Viersenissä.) 


Portilla näytti, että ollaan tulossa teollisuusalueelle...

mutta sisällä näytti hieman toisenlaiselta. Mä haluuuuun tän huoneen meille!! 



Tämän viikon maanataina olin Music Academy Aachenissa, jonka erityispiirre on yrittäjä Herr Klaus Linckin mukaan, että heillä on enemmän klassisia oppilaita, kuin muualla. Tapasin sattumalta kaksi aivan ihanaa ladya, jotka olivat koululla suunnittelemassa tammikuussa aloittavaa Broadway Stage Programia. Vielä ennen junalle lähtöä tapailimme Sonian kanssa duettoa I know him so well musikaalista Chess. Sonia oli tullut Lontoosta aikoinaan Saksaan, hänen taustansa on musikaaliteatterissa. Tulimme hyvin juttuun, ihana persoona :-). Hänellä oli myös miehensä kautta yhteyksiä Naantaliin - it's a small world! 

Viime viikolla seurasin Düsseldorfissa jonkin verran opetusta. Heti tulopäivänäni seurasin Sarahin pitämää laulutuntia, siinä myös aivan ihana tyyppi! Hänellä on klassinen koulutus Hollannista ja ylläripylläri, meillä oli myös yhteinen tuttava Suomessa! Hän laulaa myös metallibändi Aeveriumissa, jossa myös Lars Dannenberg - ketjun operatiivinen johtaja - soittaa bassoa. Oli hyvin mielenkiintoista seurata kollegan opetusta, siinä oli paljon tuttua ja joitain uusiakin harjoituksia, joista sitten kysyin, mitä niillä ajetaan takaa. Oikein pätevä ja monipuolinen opettaja mielestäni on tämä viehättävä nuori nainen! 


 
Sarah Bouwers opettaa päristelyä.

Seurasin myös erittäin mukavan Susana Jütten vetämää lasten ryhmälaulutuntia. Opettaja oli kyllä niin luonteva ja elementissään lasten kanssa, vaikka hänellä oli jo pitkä päivä takana yksityistunteja ja ryhmiä. Mielenkiinnolla odotin, miten lapsille pidetään laulutuntia. Aluksi oltiin nukkuvia prinsessoita, jotka lepäsivät maton päällä. Sitten prinsessat heräilivät, ja venyttelivät, irvistelevät, pesivät kasvoja ja hampaita ja haukottelivat. Ja sitten laulettiin, mitäpä muutakaan kuin Let it go:ta siitä yhdestä piirroselokuvasta, jonka nimeä en nyt muista, kun omat lapset ei enää ole koton katselemassa piirrettyjä. Ai niin, Frozen.


Huhuu, kummituksia laulutunnilla! 

Lauantaina seurasin lapsille ja nuorille suunnattua Broadway Stage Programia Düsseldorfissa. Oli aika lämmin päivä, ja pienehköön huoneeseen oli sulloutunut parikymmentä lasta ja nuorta, pari vanhemaa, kolme opettajaa ja minä. Suuri ikkuna avattiin tunnin välein muutaman minuutin hengitystaukoa varten. Yleensä kolme eri ikäryhmää harjoittelevat vuorotellen eri opettajien kanssa tanssia, laulua ja näyttelemistä, mutta nyt oli harjoituskerta, jolloin rakennettiin yhtä kohtausta helmikuussa esitettävästä pienestä musiikkiteatteriesityksestä. Ihailin opettajien kärsivällisyyttä ja lasten erinomaista jaksamista. Ehkä vähän erikoiseksi tilanteen teki sen, että mukana oli myös kaksi ns. Probe-tuntilaista, jotka olivat mukana tunnin aluksi tutustumassa ryhmän toimintaan. Toinen lapsista oli viisivuotias, mutta vaikutti ikäistään pienemmältä - hän juoksenteli villisti isompien kintuissa, eikä tippaakaan ollut kiinnostunut opettajien ohjeista :-). Silloin ajattelin, että on kyllä aika vaativaa opettajillekin integroida ryhmään kokeilijoita ja jo pidempään harrastaneita, ja ikähaitari 6-18! Mutta hienosti se meni, mukava tekemisen meininki. Ja niin suloista, kun vaikka miten muuten ollaan reteetä poikaa, niin kun se suu pitää avata laulamiseen, niin eipä sieltä oikein mitään meinaa tulla :-). Oikein kivan ilmapiirin aikuiset ja lapset onnistuivat yhdessä luomaan ja kolme opettajaa ei todellakaan ollut liioittelua, kun harjoitus kesti kuitenkin kolme tuntia. Ja mitenkään orjallisesti opettajat eivät pysyneet lestissään, vaan laulunopettaja puhui yleisilmaisusta siinä kuin laulustakin jne. 


Pelastus asemalaiturilla. Ei todellakaan ny yhtään huvita svengailla. Näkkäriä tänne ja sassiin!

Kaiken kaikkiaan reissu on nyt siinä pisteessä, että vähän turnausväsymystä alkaa olla. Onneksi kohta pääsee kotiin monta kokemusta rikkaampana ja monia uusia ideoita päässä! Ruokahuolto on vähän viime päivinä ontunut: eilen Wuppertalin reissulla pääs käymään niin, että kun lounaan jälkeen lähdin kämpiltä, seuraava ruokapiste, joka matkalle osui, oli 19.30 Wuppertalin asemalaiturin välipala-automaatti. Rautatieasema ympäristöineen oli kuin pommin jäljiltä, siellä rakennetaan jotain suurta, en tiedä mitä. Eli normaalit aseman ruokakioskit eivät olleet käytössä. Muutenkin meinasi mennä hermo pahemman kerran, kun myöskään lähtevien junien näyttötaulua ei ollut siellä laiturien alla olevassa käytävässä. Juoksin pitkin tunnelia laiturilta toiselle etsimässä junaa, jonka piti lähteä 19.30 Düsseldorfiin. Ei löydy. Seuraava juna lähti puolen tunnin päästä, ja mulla aivan järkyttävä nälkä. Hyvä etten alkanut itkemään. Ankeuden kliimaksi tällä matkalla tähän asti. Pimeä, sataa tihuuttaa ja jokaisen matkailijan keidas on melkein kuin räjäytetty taivaan tuuliin. No, onneksi Düsselin asemalta löytyi Burger King. Röyh, pikku iltapala. 


2 kommenttia:

  1. Sulla on ollu siellä meleko kova ohjelma. Vaikka junamatkat siellä sinänsä normi pendelöijälle onkin helppo tapa liikkua Ruhrin alueella, niin turistin täytyy kuitenkin tehdä sama työ oli matka sitten vaikka 15 minuuttia tai 10 tuntia. Kuvat musiikkiakatemiasta hienoja. Upeat on tilat ja mainostaulut seinällä sopivat tyyliin.


    VastaaPoista

  2. Genau! Olen ollut itsekin hämmästynyt, miten koville on ottanut tää reissaaminen, vaikka matkat on sinänsä lyhyitä, pisin oli Aacheniin 1:20 h / sivu. Just kaiken selvittäminen ja tarkkana kuin porkkana oleminen ja ruokahuolto jajajajaja tekee täst tietty rankempaa kuin alkuasukkaille.

    Mainostaulut seinällä on itse asiassa akustiikkalevyjä. Tyylikkäitä ovat, niin kuin Music Academyn konseptiin kuuluukin.

    VastaaPoista