sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kotoutumista: kaurapuuroa ja oopperaa

Viime päivät eivät ole olleet mitenkään erityisen vauhdikkaita, että sen takia en ole jättänyt kirjoittamatta. On vaan semmoinen tunne, että eipä tässä mitään erikoista, vähän niinkuin kotona olis - muttei kuitenkaan. Kiireinen ja työntäyteinen syksy on myös verottanut jaksamista, olen levännyt aika paljon ja nukkunut. Nyt kun kirjoittelen, on ekan viikon sunnuntai, ja vielä viikko tätä kokemusta edessä. Perjantaina vaihdoin majaa Airbnb-asuntoon, joka sijaitsee alle kilometrin päässä hotellista, jossa olin, mutta ympäristö on jotenkin viihtyisämpi, kun ei ole niin lähellä asemaa. Tässä on enemmänkin asuntokortteleita, mutta asemalle on silti kivenheitto samoin kuin isolle ostoskadulle Schadowstraßelle. 

Asunto on vaatimaton, mutta siisti. Äänieristys on surkea, mutta tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna hotellin kopperoon. Kaikki, paitsi telkkari, toimii: suihkusta tulee lämmintä vettä - tiskiveden sen sijaan lämmitän kattilassa. Pieni vedenlämmitin ei riitä mun lotraamiseen. Ja on se, kun täällä ei osata niitä kuivauskaappeja vieläkään rakentaa! Kotihommiin kun pääsin, niin ensimmäiseksi laitoin pyykkikoneen hyrskyttämään. Vaatteiden kuivuminen kesti melkein kaksi vuorokautta. Kylppärissä on joku säteilylämmitin, mutten sitä koko ajan viitsi posottaa. Ehkä se ei ole pyykinkuivain...Muualle pyykkiteline ei oikein mahdu asunnossa. Mutta, sainpa pyykit pestyä, ettei tartte ostaa uusia vaatteita - ja toista matkalaukkua! Laukkuni tuli aivan kamalan täyteen, kun lähdin hotellilta. 


Kun elää kaurapuurolla hetken, voi ostaa vaikka uudet kengät! Lauantai-illan huviksi kävin ostoksilla läheisellä Schadowstraßella. Herää vain kysymys, miten jo ennestään täyteen laukkuun saa vielä yhdet kengät...



Täällä on ollut koko viikon tosi lämmintä, mittaria en ole missään nähnyt, mutta sääennuste sanoo jopa 18 astetta. No, ei siellä mikään helle ole, mutta kyllä ns. välikausitakki on pikkasen välillä liikaa. Ja talvikengät. Välillä tuulee kylmästi, mutta keskimäärin mulla on koko ajan liian kuuma. Onneksi tää kämppä on nyt lämmittämätön, niin ei tartte täällä hikoilla, kuten hotellissa. Ehkä siksikin on uni paremmin maistunut. Ja villashaalille ja -sukille tuli myös käyttöä. Sää on paikallisten mukaan poikkeuksellinen, ei yleensä täällä marraskuussa ole näin lämmintä. Mutta ilmeisesti Suomessa on ollut sama ilmiö.

Viime päivien menyy on koostunut enimmäkseen omista pikakokkauksista ja vähemmän ravintolaruuista. Heti Kurfürstenstrasselle saavuttuani etsin lähimmän Netto-marketin ja tein kahden kassillisen ruokaostokset. Ostin valmista paistinpottua ja nakei sekä valmiin salaattiboksin iltapalaksi, sekä leipää, leivänpäällisiä, jogurttia, hedelmiä, voita, viinipullon ja vaikka mitä muuta. Koko lysti maksoi 23 €. 


Minusta tässä on aika paljon ruokaa tuohon hintaan. No, tää oli kauppa riisuttua mallia, ei ollut taaskaan sitä laaria, mihin ostokset menee. Ja mullahan niitä oli sitten aika paljon, tuli pikkasen kiire siinä sitten.


Ensimmäinen ateria "omassa kotonassa". Aika tuhti annos oli...

On tässä hieman harrastettu korkeakyldyyriäkin, eikä pelkästään gastronomiaa ja shoppailua. Kävin torstai-iltana oopperassa, kun olo ei ollut enää kuin mankelin läpi vedetty. Paikallinen oopperatalo on nimeltään Deutsche Oper am Rhein ja se toimii sekä täällä Düsselissä että Duisburgin kaupungissa. Oopperataloon kuuluu myös baletti, mutta teatteri, Schauspielhaus, näyttää olevan oma talonsa. Oopperassa on kiinnitettynä kaksi suomalaista laulajaa: tenori Jussi Myllys ja basso Sami Luttinen (hyvä Turku!). Myllys lauloi. Belmonten roolin illan oopperassa, joka oli Mozartin Ryöstö Seraljista. 


Tästä ostettiin tiketit, otin paikan piippuhyllylle eturiviin...

jossa olikin ikävästi kaide justiin silmien kohdalla. Piti kurkkia ylä- tai alapuolelta, tai nojata kaiteeseen, että näki kunnolla.


Hieno sali, vaikka ei olekaan mikään historiallinen rakennus. Kuuluvuus ja näkyvyys, mainitsemaani kaideongelmaa lukuunottamatta, oli erinomainen. 


Aulassa oli hienot valaisimet, ja baarissa hauska veikko, jonka kanssa sai taas viäntää italiaa. Hänestä eikä tilaamastani Rossini-drinkistä ei ole nyt kuvaa. 



Millainen sitten itse esitys oli? Pitkä. Olisin kyllä lyhentänyt sitä ohjaajana reilusti. Puheosuudet olivat varsin pitkiä, ehkä niistä olisi voinut vähän napsaista pois? Odotin myös ehkä jotain ihan mieletöntä ohjauksellista näkemystä (taisi olla eka kerta mulla saksalaisessa oopperatalossa, kun tarkemmin ajattelee). Aika perinteinen meininki. Ei niin kovin hauska. Lämmöllä muistan vieläkin kohta 20 vuoden takaista Erik Söderblomin ohjausta samasta teoksesta Porin Oopperassa. Samoin kuin hänen ohjaamansa Figaron häät -oopperaa, jossa esitin itse Marcellinan roolin. Oi, nythän se rooli vasta mulle passaiskin, noin niinkuin iänkin puolesta! Ai että, se oli hauska prokkis kyllä! Tämmöisiä muistoja nyt tuli tässä mieleen. 

Vaan olihan kyllä täällä hyviä, tasaisenvarmoja laulajia, varsinkin sopraano Adela Zaharia Konstanzena oli aivan upea. Myös Blonde oli aivan viehättävä esiintyjä ja ketterä liikkeissään, pienempiääninen kylläkin, niinkuin rooliin sopiikin. Sen verran kuitenkin alkoi väsy painaa jo ennen väliaikaa, että harkitsin hetken lähteväni pois väliajalla. Olin kuitenkin loppuun saakka ja hurautin sitten oikein pirssillä hotelliin, kun ei se asemanseutu oikein houkutellut myöhäiseen aikaan kävelylle. 

Minä Marcellinana ja Figarona Ari Hosio. 
Kuva: Outi Kuusisto, Porin Ooppera 2005. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti