torstai 12. marraskuuta 2015

Croissanttia poskella ja muita junamatkailun ihmeitä

Tässä kyllä karisee ehkä viimeisetkin romanttiset haaveet vielä joskus tehdä Interrailreissu ja ikään kuin palata nuoruuteen, vapauteen ja hulluuteen. Olen tällä viikolla istunut junissa, seisonut laitureilla, hakenut hikipäässä oikeaa laituria, oikeaa junaa, juossut vielä kerran tarkistamaan, onko tämä oikea laituri, vaikka näyttötaululla lukee jotain ihan muuta. 


Tämä juna meni Hollannin puolelle asti. Olisinpa tiennyt ottaa passin mukaan. 

Tänään tein toisin. Tulin ajoissa asemalle, nostin automaatilta 40€, että saan varmasti oikeanlaisen setelin lippuautomaattiin. Automaatti on hyvin kronkeli: välillä kelpaa kortti, useimmiten vain joko alle 10 tai alle 20 € setelit. Eli lompakossani olevan viiskymppisen voisin aivan hyvin vaikka lahjoittaa pois, kun se ei mihinkään kelpaa. Menin tänään eka kertaa oikein Reisezentrumiin, ja kas, siellähän oli oikein ihmisiä tiskin takana, sieltäkin lipun olisi voinut ostaa. No, hyvä tässä  vaiheessa tämäkin tietää, kun on viimeinen etappi edessä. Tosin, pikkuasemilla en ole nähnyt lipunmyyntitiskejä, vain automaatteja. Sinänsä minulla ei ole mitään automaatteja vastaan, mutta onhan se suomalaiselle aika vaikeaa opetella pitämään sopivia seteleitä lompsassa, kun ei juurikaan enää kotomaassa käteistä tule käytettyä.


Kätevä tämä intternetti ja juna-aikataulujen haku. 

Tänään, matkalla Kölniin tein myös sen poikkeuksen, että nappasin mukaan purtavaa ja kahvin aseman kiskasta. Otin luumucroisanttia ja cappucinon. Nam. Juna oli vähän myöhässä, niin olin jo ehtinyt nauttia eväät ennen lähtöä. Hyväähän se oli, mutta ei se nyt varsinaisesti mikään kokonaisvaltainen nautinto ole synkällä asemalaiturilla puputtaa. En ollut yksin puputuksineni, aika moni tuntui nauttivan välipalaa/lounasta/aamupalaa, mikä vuorokaudenaika kenelläkin oli menossa. Itsellä lähinnä oli kyseessä jonkinmoinen välipala, kun lounasaikakin nyt jo olisi, mutta kun pitää istua junassa eikä tiedä, koska sinne syömään sitten taas pääsee.

Junassa ajattelin oikein laittaa huulipunaa, ja vilkaisin peiliin. Jaahas, hyvä, että vilkaisin. Poskella oli croissantinmuruja. Eipä olisi kohteessa tarvinnut ollenkaan selittää, että juu kiitos en nyt ota kahvia, kun justiin söin croissantin ja join kaffen. Hyvä, ettei täytteenä ollut luumusose ollut toisessa poskessa. Apteekista saamani ilmainen nenäliinapaketti käsveskassa sai myös nyt käyttöä. Kyllä kaikella on tarkoituksensa.


Mein Gott, olen ollut täällä ennenkin! 30 vuotta sitten! 

PS. Takasintulomatkalla Kölnistä Düsseldorfiin juna oli niiiiiin täynnä, että jouduin seisomaan koko matkan hemmetin täydessä junan eteisessä. Onneksi matka kesti vain noin 30-40 min. Ja onneksi on Leverkusen, jossa eteinen hiukkasen väljeni, eikä tarvinnut olla niin lähituntumassa vieraiden ihmisten kanssa. Mun raukan käsitys ruuhka-ajasta oli semmoinen, että eihän nyt 18.30 junassa enää mitään ruuhkaa voi olla. No eipä vissiin. 


Tässä jo vähän hymyilyttää, kun näyttötaululla on jo junan tiedot. Eipä tiennyt, mitä on vielä edessä, kun karjalauma tungetaan sisälle junaan. 



3 kommenttia:

  1. Tulihan se bloggaus sieltä! Kiva! Ootko vielä viikonlopun?

    VastaaPoista
  2. Juu, Erasmus-vaihdon säännöt sanovat, että yrittäjä-vaihtarin tulee olla vähintään 14 vrk, eli sunnuntaina pääsen lähtemään. Onneksi tänään perjantaina on VAPAA päivä ja huomiselle lauantaille tuli vielä kivaa ohjelmaa, eli uusi reissu Aacheniin seuraamaan yhtä workshoppia. Pääsen autolla ainakin sinne päin, niin junatraumat ei pääse enää kovin pahenemaan...

    Mutta on kyllä ihanaa päästä kotiin!!

    VastaaPoista
  3. Tunnen niin tuon tuskan. Ja Köln-Düsseldorf-välissä on itsekin tullut seisottua joskus koko matka. Nyt vatsa sen verran iso, että ehkä saisi paikan mutta kyllähän se syö vähän. Mietin, josko ostaisi "1st class" lipun ensi kerralle, jos se vähän auttaisi, toivottavasti ei ole montaa euroa kalliimpi :)

    Lena /london and beyod

    VastaaPoista